Mitä minä huolimaan-veitikka nuori, jolla rinta on kuin tunturivuori. Ei mua pelkää piispa ei pappi, koht on päällä jo sankari takki. -7 veljestä

Kaikilla ihmisillä jossakin elämän vaiheessa painaa ikäkriisi päälle! Jo pienenä sitä 
tuskailee, kumpa olisi jo vanhempi. Ja sitä mukaan aina, kun ikää tulee hiukan 
lisää, niin kriisi vain pahentuu. Rippikouluikäinen tuskailee jo täysiikäisyyden kanssa, 
jota odotetaan, kuin kuuta nousevaa ja sen täytettyään ihminen huomaakin jo 
tuskailevansa kolmenkympin kriisistä. Jäljet rupeavat näkymään jo vanhemisesta 
toisilla enemmän ja toisilla vähemmän! Sen sisäistettyään alkaakin jo kolkuttelemaan 
viidenkymmen "villitys" mielessään ja sen tuomat ikäkriisit. Ihminen meinaa välillä, 
jopa luovuttaa ja alkaa kerrata mielessään, mitä on ehtinyt eri ikäkausikriisien aikoina 
tehdä. Pelko vanhemisesta alkaa vaivata ja tuska siitä, että sinun aikaansaannoksesi 
ovatkin jo ohitse! Ihminen rupeaa laskemaan vuosi vuodelta lähestyvää vanhuuttaan, 
joka valitettavasti lähestyy paljon nopeammin, kuin täysi-ikäisyyden odottaminen. 
Enää ei olekkaan kiire minnekkään ja kaikki tekeminen tehdään rauhallisesti ja 
laskeskellen, mihin aika riittää. Siitä ei oteta enää stressiä lainkaan, vaan kaikki tehdään 
rauhallisesti ja oikein ilman minkäänlaista kiirettä! Vanhuus on kaikin puolin kaunista, 
jos ihminen pääsee vain sinne asti elämässään...