perjantai 4. tammikuuta 2013

Käsi tämän kirjoitti. Kynä kysyi kelle? Sydän siihen vastasi, rakkaalle ystävälle.

Eiks voitais olla vaan kahdestaan ja riidat unohtaa?
Ja vaan jatkaa uudestaan, ympäröivä maaailma unotaa.
Olla vain, me kaksi kahdestaan. Sillä minä elän vain kerran,
sun verran.

·٠•●♥ Ƹ̵̡Ӝ̵̨̄Ʒ ♥●•٠·

Se oli sitä aikaa, oi riemua ja raikaa.
Se oli yhtä riemua, kun pienenä olla saikaan.

 ·٠•●♥ Ƹ̵̡Ӝ̵̨̄Ʒ ♥●•٠·

Monta on kaunista, monta on hyvää, vaan yksi on parasta,
tunnetta syvää. Suuri on ihme myötä elämisen taito,
 se on vain ystävällä, kuinka sydän on aito.

·٠•●♥ Ƹ̵̡Ӝ̵̨̄Ʒ ♥●•٠·

Ystävä iältään vanha tai sitten nuori,
Luonteeltaan vakaa tai tulivuori.
Väliä ei sillä miltä hän näyttää,
täysin harmaa tai värejä käyttää.
Koltaan pieni tai xxl:lä,
vaan aitoa kultaa on sydän hällä!

·٠•●♥ Ƹ̵̡Ӝ̵̨̄Ʒ ♥●•٠·

Ystävyys on kuin kukkamaa, ihmeitä se kasvattaa!

·٠•●♥ Ƹ̵̡Ӝ̵̨̄Ʒ ♥●•٠·

Ei se miltä näytämme, eikä se mitä aikaan saamme,
merkitse mitään sen rinnalla, mitä olemme toinen toisillemme.

·٠•●♥ Ƹ̵̡Ӝ̵̨̄Ʒ ♥●•٠·

Ei sinua voi unohtaa, olet mielessäni kuin hyvä kirja,
jonka haluaa lukea uudelleen, ja uudelleen.
Sitä ei ole tosin itse ostanut, sen on saanut ilmaiseksi,
lainakirja, kuitenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti