On tyyni ilta ja hiljainen luonnon ääntä kuuntelin,
sain päähäni tuon ajatuksen sävelmän nyt tekisin.
Kitaran mä mukaani otan vain sen kieliä näppäilen,
ja veneessä yksin ollessain sain oikean sävelen.
Kun säveltä siinä tapailen niin mielikin herkistyy,
on sävel tää mollivoittoinen on siihenkin mulla syy.
Ajatukset karkaa vuosien taa sille mitään en mä voi,
menneet jo tahtoisin unohtaa haikeesti kitara soi.
Kitara edelleen sylissäin näen laskun auringon,
soittelen siinä kyynelissäin niin paljon koettu on.
Jos elämäin mahtuisi sävelmään se lyhyt ollutkin ois,
jäin soittaessani miettimään en tahtoisi vielä pois.
Rantaa päin hiljaa soutelin näin syntyi mun sävelmäin,
lintujen laulua kuuntelin sävelilläin toiseksi jäin.
Kauniit soinnut luonnosta kuulla saa sen silloin jo huomasin,
luonto varmaan tahtoi muistuttaa se noutaa voi minutkin.
Rannalle viimein saapuessain katsoin kohti ulappaa,
kitara rennosti olallain ei soitinta rakkaampaa.
Sain kitarastani ilmoille sen mitä lähdin etsimään,
luonnolle kuitenkaan pärjää en tyydyn silti sävelmään.