Sen mutsi kääntää kylkee, eikä tahdo tietää. Se unilääkkein nukkuu vaan,
kai pääsee paikkaan parempaan. Kun terä ihoo nylkee, kipua voi sietää,
ja tytär hetken hallitsee, kaaoksen joka aina vallitsee.
Niin kuin pieniä polkuja ranteessa on, hihan alle ne piiloon jää.
Eikä kukaan tiedä et oon onneton, kun ei sieluunsa nää.
Niin kuin pieniä polkuja risteilevii, jotka johtavat ei mihinkään.
Mut se terä joka sydämessä on kii, viiltää syvempään.
Sen faija vetää juomaa, eikä tahdo tietää. Se hukkuu siihen humalaan,
kai pääsee paikkaan parempaan. Eikä kukaan huomaa, ei kysy mihin vie tää.
Se tytär jälleen lipeää, naarmuihin, jotka tekee kipeää.
Ja aamulla taas hän on niin kuin muut.

sanat (c) Ressu - pieniä polkuja