katso siipiin perhosten, ne ei lennä miettien Ƹ̵̡Ӝ̵̨̄Ʒ

Kun suru ja kaipaus on liian suuri
ja tunnet kyynelten vierivän poskellesi,
muistele silloin minua ja niitä hetkiä, jotka meillä oli.
Ne hetket meillä on vieläkin, sillä muistot eivät katoa,
minä olin kanssasi silloin ja niin olen nytkin, sillä minä
en katoa. Jätinhän tassunjälkeni sydämeesi

 Ƹ̵̡Ӝ̵̨̄Ʒ

Onhan sinun nyt hyvä olla?  Saathan juosta vapaana,
ihan niin kuin tykkäsit tehdä?  Onhan sinulla kavereita,
joiden kanssa saat temmeltää,  aivan niin kuin eläessäsi?
Olethan vapaa kivuista,  jotka sait onnettomuudessa?
Olit liian nuori ymmärtääksesi,  pelätäksesi mitään.
Se auto kulki liian nopeasti.  Mitä näit?
Juoksitko vapaana hiiren tai jonkun muun perässä?
Olit oma, villi, iloinen itsesi  loppuun asti.
Muistan aina,  miten painoit pääsi syliini.
Muistan aina,  kuka lohdutti joka tilanteessa.
Muistan aina  iloisen, omalaatuisen kissan,
joka raivasi tiensä sydämeeni. Muistathan,
että minun päätökseni siitä,  että olin antamassa sinut pois,
oli ajateltu sinua varten. Sinä olit viihtynyt uudessa kodissasi,
sinun oli hyvä olla. Toivottavasti on nytkin.

Ƹ̵̡Ӝ̵̨̄Ʒ

Olit vanha ja turvallinen, luulin että olisit ikuinen
sitten se tuli ja sinut vei, jätti vain surun ikuisen.
Älä itke koska ei nähdä. Älä sure vaikka et mua vahdi.
Älä pelkää olet turvassa.Älä pelkää olet koirien taivaassa.
Älä pelkää minä sinua unohtaa vois.Älä sure olen ikuisesti sinun oma.
Älä pelkää vielä me nähdään. 

Ƹ̵̡Ӝ̵̨̄Ʒ

 Älä seiso haudallani itkien. En ole siellä.
Jatkan elämääni tuhannessa tuulessa,
olen timantin hohde lumessa. Olen aurinko,
joka kuultaa viljaa, syyssade, joka putoaa hiljaa.
Kun heräät aamuun hiljaisimpaan, olen ylitsesi
maahan uuteen matkaavien muuttolintujen lento.
Olen öisten tähtien loiste hento.
Älä seiso haudallani itkien, en ole siellä, kuollut en.

Ƹ̵̡Ӝ̵̨̄Ʒ

 Eilen illalla naurettiin,
yhdessä vielä niin leikittiin
Viereeni tulit myös nukkumaan,
poskeani hellästi suukottamaan

Koskaan ei arvata oinut vois,
että yö seuraava viimeinen ois
Nyt vain muistot rakkaat mulle jäi
Sinua kovasti kaipaan, ystäväin


Ƹ̵̡Ӝ̵̨̄Ʒ

 Niin vaikeni ääni tassujen,
sammui liekki suuren sydämen.
Jätti surun suuren, aivan valtavan,
sisintä hiljaa kuin riipien kalvavan.
Ei enää virkaa talutushihnalla,
ei lämmittäjää kylmillä varpailla.
Poissa katse tummien silmien,
ja se haukku, sitä enää kuule en.

Jäi jäljelle vain irtokarvat,
sydämeen suuret avohaavat.
Ja ne repaleiset takin vuoret,
kaikki ne revityt lelut, puun kuoret...

Vaan jokainen karva, tahra tai parsittu paita,
Jokainen on yksi kaunis muisto,
hetki täynnä elämää,
niitä muistellen en koskaan yksin jää.

 Ƹ̵̡Ӝ̵̨̄Ʒ

 Hiljaisuus valtaa hämärän huoneen,
tuskaa sen tiedän minulle tuoneen.
Valo kirkas häikäisee ikkunasta,
tuudittaa pientä koiranpoikasta.
Rakas koira valolta silmänsä sulkee,
tietämättään kohti taivasta kulkee.

  Ƹ̵̡Ӝ̵̨̄Ʒ

 Kerran on kuoltava parhaidenkin,
ystävän syliin tai kesken lenkin.
Yhdessä touhuttiin niitä ja näitä,
pelättiin teltassa ukkossäitä.
Ikää kai kertyi molemmille,
ei piitattu siitä, me naurettiin sille.
Yhdessä vuosia yksitoista.
Kuluivat hetkessä. Uskotko moista?
Kevät herää, sulaa maa.
Vain mummokoiraa nukuttaa.
Tuttuun pihaan sä päätit retken.
Olisit vielä viipynyt hetken.

  Ƹ̵̡Ӝ̵̨̄Ʒ

 Nuku pikkuinen rauhassa,
ikiuneen tietäen,
kiitän ajasta yhteisestä,
koskaan sinua unohda en.
Kiitos siitä lyhyestä ajasta jonka sain viettää kanssasi,
kulkea vaikeatkin ajat rinnallasi.
Kiitos kauniista muistoista jotka jätit jälkeesi.
Nyt en osaa muuta, kuin itkeä perääsi.
Kiitos öistä, päivistä, kaikesta.
Ajoista helpoista ja vaikeista.
Kiitos, kun opetit millaista on rakastaa koko sydämestään..
Mutta sitä ei olisi tarvinnut opettaa millaista se on, kun rakkaimpansa menettää.