Ei koskaan elämää voi täysin käsittää. Ei salaisuuksiaan se kerro kokonaan.
Tää taival usein on tumma peloton, kunnes valo saa pois varjot pelottaa.
Kun katson eiliseen nään muiston sumenneen. Sä siinä edessäin seisot pystypäin,
taas tahdon sua niin. Nauran pyörryksiin, sylissäsi sun melkein pakahdun.
Niin yksin päällä maan me matkaa taitetaan mut joskus kaksi yksinäistä toisensa kohtaa
ja onnen kudelmaan vain kultaa kudotaan. Kunnes polut kenties eri suuntiin johtaa.
Mä mitään kadu en. Sua muistan hymyillen. Me tärkein opittiin nyt ajattelen niin.
Ei oo sen parempaa, niin suurta ihanaa, kuin saada rakastaa. En kaipaa eiliseen.
Yhä matkaa teen rohkein sydämin silmin palavin. Taas kohti tulevaa, uutta unelmaa
Miksi kaikki nää muistot meille jää.

sanat (c) Paula koivuniemi - Matka