"Joka ilta kun lamppu sammuu ja saapuu oikea yö. Minut valtaa kaipuu ja sydän tyhjää lyö."

Älä anna niiden kasvojen, jotka näytän sinulle, pettää itseäsi.
Minulla on tuhat naamiota, eikä yksikään niistä ole minä.

Näytän kai itsevarmalta? Siltä, että itseluottamus on nimeni 

ja kylmä rauhallisuus olotilani. Etten tarvitse ketään.Mutta älä usko minua. Jossain syvällä todellinen minäni on
hämmentynyt, peloissaan ja yksinäinen.
Siksi luon itselleni naamion, jonka taa voin piiloutua niiltä katseilta,
jotka tietävät. Mutta juuri sellainen katse on pelastukseni.
Se merkitsee sitä, että jos sitä seuraa hyväksyminen, sitä seuraa
myös rakkaus. Vain se voi vapauttaa minut muureista,
jotka olen rakentanut ympärilleni. Pelkään, että pohjimmiltani
minusta ei ole mihinkään. Etten ole minkään arvoinen.
Ja, että sinä huomaat sen, ja työnnät minut pois.
Silloin alkaa naamioiden juhla. Räpätän sinulle pikkuseikoista.
Kerron kaiken, mikä ei oikeastaan merkitse mitään, mutta
en mitään siitä, mikä merkitsee kaikkea, mikä huutaa sisälläni.
Ole kiltti, kuuntele tarkkaan ja yritä kuulla se, mitä en sano!
Haluaisin olla aito, vilpitön ja oma itseni, mutta sinun täytyy auttaa
minua. Sinun täytyy ojentaa kätesi.
Joka kerta, kun olet kiltti, ystävällinen ja rohkaiseva,
joka kerta, kun yrität ymmärtää, siksi, että todella välität minusta,
Silloin sydämeni saa siivet, hyvin hennot siivet, mutta siivet.
Vain sinä voit herkkyydelläsi ja hellyydelläsi ja kyvylläsi ymmärtää,
vapauttaa minut epävarmuuteni aavemaailmasta, yksinäisyyteni
vankilasta. Se ei tule olemaan helppoa sinulle. Mitä lähemmäksi tulet,
sitä sokeammin lyön ehkä takaisin. Mutta olen kuullut, että rakkaus 
on vahva, vahvempi, kuin paksut muurit..siinä on minun toivoni.
Pyydän, yritä murtaa nämä muurit varmoin käsin mutta varovaisin.
sillä lapsi on hyvin herkkä. Ihmettelet ehkä, kuka minä olen.
Olen ihminen, jonka tunnet erittäin hyvin. Olen jokainen tapaamasi nainen.
Olen jokainen tapaamasi mies. Olen myös sinä itse. ❤