Me vartiopaikalla seisoimme ja katsoimme usviin aamun;
kun sammuvat taivahan tähtivyöt niin näimme me harmaan haamun.
Se hiipi kuin aave ja ilmestys ja pääkallolippua kantoi.
Ja verta tihkuvat askeleet, ja surmansuula se antoi
Me tiesimme: armoa tunne ei, ken kuolon kylvössä kulkee.
Ja harmaa haamu se nauraa vain, kun uhrit silmänsä sulkee.
Me kuulimme naurun ja hyytävän se suonihin vereit riitti
Mut terästä tahtoon ja tarmohon tuo kuolemannauru siitti
Ja siksi me seisomme vieläkin ja valvomme vartiolla.
Ja siksi me katsomme usvihin kun kuljemme partiolla.
Ties milloin aamusta alkaa taas uus urhoja vaativa päivä-
on harmaa taivas ja harmaa maa, mut hurmeinen huomenpäivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti